Entiset ja uudet hahkapaalikat kokoontuivat Iitin kansalaisopiston kurssille nro 12109 Iitin lukion luokkaan tiistaina 21.9. klo 15.30. Aloitimme kesän kuulumisilla ja suunnittelemalla syksyn tavoitteita. Aino Vallin saaminen Wikipediaan oli yksi hyvä tavoite.

Kesällä oli useita tapahtumia, joissa oli näppärästi touhuttu. Erityisen paljon sai kiitosta Karrala-päivä ja sen näytelmä.Päivän aikana myös murreasioita oli esillä, samoin koululaisesityksissä. Lisäksi oli Perheniemen kyläjuhla sekä erillinen Perheniemen kotiseuturetki, jonka aikana Mailis oli kertonut maisemista ja entisajan henkilöistä. Marja oli tiedottanut Aino Vallista Iitti-Klubille sen vierraillessa Vuolenkoskella. Kesän lopussa Marja laittoi vielä paikallislehteen jutun Lyöttilän pojan sadun löytymisestä. Wikipediaan on nyt lisätty tietoa Aino Vallista.