Helmikuun tapaaminen oli ti 7.2.2012  klo 15.30 lukiolla. Läksynä oli romaanin lukeminen "sillä silmällä". Kirja on Kaari Utrion  Oppinut neiti Linkki tässä. "Sillä silmällä" tarkoitti kirjan henkilöiden yhteyksiä tunnettuihin tosihenkilöihin eli  lähinnä A.J. Sjögreniin.Totesimme, että kevyen tarinan sivussa oli erittäin paljon historiallista tietoa ja tarkkaa kuvausta. Kirja on mielenkiintoinen siinä mielessä, että siinä kuvataan kahden erilaisen maailman, Lapin ja Pietarin kaupungin, elämää. Pietarissa asui ja vaikutti myös A.J. Sjögren, joka on päässyt kirjan sivuille akatemian tutkijana. Lukijoitamme jäi kutkuttamaan, miten kirjailija oli kohdannut historialliset tiedot Sjögrenistä, joka henkilönä - samoin kuin  Rehbinder - ovat todellisia henkilöitä historiastamme.

Kirjan teemana voi ajatella olevan säätyynsä sidottujen henkilöiden elämän kuvaaminen. Suuret muutokset 1800-luvulla alkoivat jo edellyttää ihmisiltä luistavaa siirtymistä säädystä toiseen, mutta henkilötasolla koettiin monenlaisia harmeja ja vaikeuksia. Näin kävi kirjan henkilöille ja samoin kävi varmaankin myös Sjögrenille.