Aino Valli henkilönä

Harri J.Heikkilän muistelun mukaan Hahkapaalikoissa tiistaina 23.03.2010

Aino Oksanen, Oksasen maisteri, oli Koskenniskasta Iiskolan sukua äitinsä puolelta ja isä oli Oksanen Ylä-Konttilasta. Kun isä halvaantui, Aino meni opiskelemaan Helsinkiin ja talo Ylä-Konttilasta myytiin. Aino Oksanen avioitui saksankielen lehtori Vallin kanssa. Työstään Aino Valli jäi eläkkeelle 1969. ”Vuodesta 1958 lomillani ja syksystä 1969 eläkkeellä ollen olen uurastanut tutkimukseni äärellä.” (Sana- ja perinnekirja 1 s.9) Aino Valli harrasti vaeltamista, hän kävi joka vuosi Norjassa Abiskossa vaeltamassa.

Iitin jo  eläkkeellä olevan kunnanjohtajan Harri J. Heikkilä kertoi, että Aino Valli oli hänen suomenkielen opettajansa Kouvolan yhteislyseossa, mistä Heikkilä valmistui ylioppilaaksi vuonna 1948. Heikkilä muistaa Aino Vallin olleen ankara, mutta selkeä opettaja. Kun Valli ja ensimmäisessä työpaikassaan Iitissä ollut Heikkilä kohtasivat tilanteessa, jossa Iitin kunta muisti Helsingissä asunutta Vallia jollain muulla kuin viirillä, Valli kysyi Heikkilältä, milloin tämä oli syntynyt ja kuultuaan Heikkilän vastauksen, hän sanoi: "Emme  siis sinuttele."

Heikkilä muistaa Vallin 27 mustakantista sanastusvihkoa, joihin Valli oli käsin selkeästi taltioinut 1920-luvulla Iitistä ja Jaalasta keräämänsä sana- ja perinnetiedot. Peläten, että kallis aineisto tuhoutuu, Valli luovutti aina yhden vihkon kerrallaan puhtaaksikirjoitusta varten kunnantaloon, jossa puhtaaksikirjoituksen toimitti kaksi eri henkilöä peräjälkeen, ensin Pirjo Teräväinen 1980 ja sitten vuodesta 1981 lähtien Kirsi Heikkilä Perheniemestä. Puhtaaksikirjoitus tehtiin kuulakirjoituskoneella. Kun tekstissä tuli esimerkiksi venäläinen sana, koneen kuula piti vaihtaa sanan kirjoituksen ajaksi. Manuaalinen työ oli tarkkaa ja vaativaa. Kirsi Heikkilä saavutti kärsivällisyydellään Aino Vallin täyden luottamuksen ja kiitoksen. Kirsi Heikkilä nöyrästi matkusti junalla Vallin luo Helsinkiin tarkistuttamaan tehdyn työn ja hakemaan uuden vihkon puhtaaksikirjoitettavaksi. Kirsi Heikkilä kirjoitti Vallin keräystyön puhtaaksi vanhassa kunnan virastotalossa ja vanhassa kunnan kulttuuritoimistossa.

Aino Valli eli 85 vuoden ja 6 päivän ikäiseksi.Tarkistustyö jäi kesken hänen osaltaan, mutta työ tehtiin loppuun pieteetillä, tekstiin merkittiin "alkuperäinen", kun tarkastajaa ei enää ollut.

Iitin kunnassa päätös tämän kulttuurihistoriallisen teoksen painattamiseksi kirjaksi estyi vuonna 1958. Painatuksen aloitteentekijöiksi oli Aino Vallille  mainittu Paavo Hietalahti ja Leo Haukkapää. Samanaikaisesti kunnassa toteutettiin varaus Iitin historian kakkososaan. Päätös oli Vallille katkera niellä. Hän luettelee kirjansa johdannossa kulttuuritietoiset valtuutetut, jotka kannattivat hänen sanakirjaansa: Hakola, Hietalahti, Korppi, Mäkelä, Orpana, Rintala, Salonen ja Saikko. Seuraavan kerran asiaan palattiin Iitin kunnan 450-vuotisjuhlavuonna yhteistyössä kunnan ja seurakunnan kanssa 1988, jolloin varattiin määräraha kunnan budjettiin niin, että käytiin etukäteisneuvottelut puolueiden kanssa. Kirjan on maksanut kunta kokonaan. Aino Vallin rahaston pohja muodostui jäljelle jääneestä 75000 mk ja osakelahjoituksesta Helsingistä. Iitissä Hautalan ja Suomelan tilojen seinissä on kiinnitettyinä muistolaatat.

"(Velvollisuuteni) suomea opiskelleena iittiläisenä on pelastaa erittäin tärkeä kuoleva kotimurteemme. Kun panen viime pisteen 25-vuotisen aherruksen jälkeen tähän työhön, katson täyttäneeni paikkani suomalaisena, iittiläisenä sekä Iitin vanhimpiin kuuluvan Konttilan suvun päähaaran viimeisenä vihantana.”  kirjoitti Aino Valli  (Sana- ja perinnekirja s. 40).

Koonnut lainauksin Mailis Alaharju     Aino Vallin Iitin ja Jaalan sana- ja perinnekirjasta 1-4,  ykkösosasta.

 

AINO VALLI - vanhan Iitin murteen, tarinoiden, tapojen ja perinteen taitava tallentaja ja dokumenttikuvaaja

Iittiläissyntyinen suomen kielen ja historian lehtori Aino Oksanen-Valli (1902 - 87) oli osallistunut nuorena maisterina 1920-luvulla suureen suomen kielen murteiden keruuhankkeeseen omalla kotiseudullaan Iitissä ja Jaalassa. Hänen kokoamansa runsaan 43000 sanan muistiinpanot muodostavat yhden Suomen murrearkiston suurimmista pitäjänsanastoista. Muistiinpanot kertovat elävästi  silloin jo väistymässä olleesta elämänmuodosta - kansakoulu ja tiedotusvälineet eivät vielä olleet ehtineet vanhaan murteeseenkaan vaikuttaa.

Vasta eläkevuosinaan Aino Valli pääsi keskittymään kymmenien mustakantisten muistiinpanovihkojensa sisältämän aarteiston järjestämiseen. Hänen kunnianhimoisena tavoitteenaan oli selvittää Iitin ja Jaalan murteen jokaisen sanan alkuperä ja historia eli etymologia. Samalla hän halusi tallentaa valokuvin ja selventävin piirroksin niin rakennushistoriaa, työkaluja, kansantapoja kuin koko silloista maalaista elämänmuotoa tarinoineen ja uskomuksineen. Monien vaiheiden ja vaikeuksien kautta hän ehti ennen kuolemaansa vakuuttua siitä, että tämä hänen toinen elämäntyönsä toteutuu. Olihan hän jo rahoitukseenkin osallistunut. Aino Vallin itse tarkistaman Iitin ja Jaalan murteen etymologis-kansatieteellisen sanakirjan ensimmäinen osa ilmestyi  Iitin kirkkopitäjän 450-vuotisjuhlinnan yhteydessä 1989.

Neliosainen murrekirjasarja sisältää yhteensä yli 4000 sivullaan paitsi hauskoja murresanoja (niistä MURHA adjektiivina kuvaa hyvin kirjojen kokoakin) myös runsaasti tekijän yli 80 vuotta sitten ottamia valokuvia.

Yksi Aino Vallin taiteellisesti ja teknisesti onnistuneimmista valokuvista (1927) Kaltulan emännästä ja hänen hierojastaan oli noin vuosikymmen sitten suurennoksena ripustettu Helsingissä Valokuvataiteen museossa naisdokumenttikuvaajien näyttelyn parhaimmalle ja arvostetuimmalle paikalle.                 --- Marja

Pääasiallinen lähde Iitin murteesta puhuttaessa on Aino Vallin laatima laaja teos Iitin ja Jaalan etymologis-kansaltieteellinen sana- ja perinnekirja, osat I - IV (1988). Niin näilläkin sivuilla on asianlaita: lähteenä on käytetty tätä sanakirjaa.  Kuka olisi syksyllä 2009 arvannut, miten monipuoliseksi lukemistoksi ja oppimateriaaliksi Aino Vallin 4910-sivuinen järkäle osoittautuukaan. Jopa salapoliisitehtäviäkin tarjoavaksi askartelukirjaksi. Ja miten edullisella hinnalla sitä myydään! Siitä saa helposti muhkean ja varmasti painavan täydennyksen iittiläiseen kirjahyllyyn.

Toukokuussa 2010 Hahkapaalikat olivat "luokkaretkellä"  Helsingissä SKS:n Kansanrunousarkistossa Aino Vallin sinne toimittamiin alkuperäisaineistoihin tutustumassa. Salapoliisitehtävään Lyöttilän pojasta ja Veshiilen likasta saatiin asiantuntijoitakin kiinnostanut ratkaisu kahden muistiinpanon todistamana. Sieltä löytyi paljon muutakin innostavaa iittiläistä perinnetietoa, mm. Marlebäckin Niittylahden huvilan kummitus.

 

Mitkä ihmeen Hahkapaalikat

Kansalaisopistossa alun perin Iitin sanasepot -nimellä aloittanut ja 10-jäseniseksi ryhmäksi muotoutunut joukko pysyi hyvin koossa opiston savolaisen rehtorin paimentamana. Parhaat murteen puhujat ja ääntäjät löytyivät tietysti ihlan iittiläisistä paljasjalkaisista, joiksi osoittautui puolet näistä harrastajista. – Jo ensimmäisessä tapaamisessa ryhmä kelpuutti lempinimekseen Hahkapaalikat, joka omituisena murresanana sattui kirjan ensimmäistä nidettä selailevan silmiin. Se tarkoittaa mm. henkilöä, joka mennä hössöttää ja touhuaa kovasti.

 

Kadonnutta aikaa etsimässä

Aino Vallin sanakirjaa selailemalla tai etenemällä A:sta Ö:hön löytyi joka kerraksi jokaiselle jotakin poimittavaa oman kiinnostuksen pohjalta muille esiteltäväksi, myös netissä ryhmän omilla sivuilla. Ammatteja, arvoituksia, enteitä, taikoja, sanontoja, töitä ja työkaluja, sairauksia ja parannuskeinoja, leikkejä ja loruja, säätietoutta, häätapoja, juhlapyhien viettoa, satuja, tarinoita… Hahkapaalikat huomasivat olevansa kadonnutta aikaa etsimässä murteen pohdiskelun jäädessä taka-alalle. Siinä heitä auttoivat myös taitavaksi dokumenttikuvaajaksi osoittautuneen Aino Vallin kuvat ja kirjaan tehdyt tarkat piirrokset. – Aino Vallin valokuvista painettuja postikortteja on Iitissä myyty jo parikymmentä vuotta. Valokuvataiteen museon naisdokumenttikuvaajien näyttelyssä vuosia sitten hänen otoksensa ‘Aamull aikaseh pantih hieromasauna lämmitte’ oli suurennettuna ripustettu keskeisimmälle paikalle.

 

Iitin murteesta ennen ja nyt

Nykyiittiläisten puheen iittiläisyydet tuntuvat kovin lieviltä, kun niitä vertaa aivan erilaisesta ajasta ja elämänpiiristä yli 80 vuotta sitten Iitin Muikkulasta Jaalan Uimilaan asti koottuihin murrenäytteisiin. Aino Valli on tehnyt muistiinpanonsa valitsemiensa noin 1850-luvulla syntyneiden murreoppaiden puheesta. Heidän murteensa aitouteen ei vielä koululaitos, radiosta puhumattakaan, ollut haitallisesti vaikuttanut.

 

Aino Valli (o.s. Oksanen) oli aikanaan yksi ensimmäisistä Suomen murteiden tallentajista eli sanastajista, joita 1920-luvulla lähetettiin maata kiertämään, mielellään tietysti omalle murrealueelleen. Nuori suomen kielen ja historian maisteri Aino Oksanen Iitistä osoittautui tehokkaimmaksi sanastajaksi vuosina 1926 – 1930 runsaalla 43.000 muistiinpanoliuskallaan, jotka talletettiin Sanakirjasäätiön murrearkistoon. Iitin sanasto on yksi suurimmista pitäjäsanastoistamme.

Tarkkuudessaan ja sanojen alkuperää selittävissä etymologioissaan sukukielivertailuja myöten Aino Valli on ollut omaa luokkaansa. Hänen yksi teoriansa karjalan kielen (suomen läheisimmän sukukielen) vaikutuksesta (jopa koillisesta suuntautunutta asutushistoriaa pohdiskellen) esim. iitin “mennäh kirkkoh” -muotoihin tuntuu edelleen mielenkiintoiselta. Tuo h:lla puhuminen on ollut muuten tyypillistä enimmäkseen Iitin Maakansan kylissä, Veskansassa h:lle on vähän naureskeltukin.

 

Aino Vallin muistomerkki

Olisikohan Helsingin Tyttönormaalilyseon äidinkielen ja historian lehtorin FM Aino Vallin (1902 – 1987) toinen elämäntyö ‘Iitin ja Jaalan etymologis-kansatieteellinen sana- ja perinnekirja’ jäänyt painamatta ja aineisto lepäämän hänen Koskenniskassa omistamansa Suomelan leivinuuniin turvaan tulipalolta, ellei Iitin kunnassa olisi monien vuosia ja monien vaiheiden jälkeen päädytty onnelliseen ratkaisuun? Sopimus tehtiin ja rahoitus oli järjestyi.

Suurtyö oli käynnissä, taitava ja tarkka mustakantisten vihkojen puhtaaksikirjoittaja Kirsi Heikkilä oli tekijän valvonnassa omaksunut vaikean tarkekirjoituksen merkitsemistavat, kun Aino Vallin aika loppui. Ensimmäinen osa oli jo valmiina sanakirjan julkistamistilaisuudessa Iitin kirkkopitäjän 450-vuotisjuhlinnan murreseminaarissa 1989.

(Kirjoittaja: Marja, 2011)

 

 

Paikallislehti Iitinseudussa to 12.12.1985   

Maisteri Valli huomionosoituksesta:  Miellyttävää, että kulttuuria arvostetaan

- Tietysti olen hyvilläni siitä, että minua on muistettu ja että työni arvo on huomattu. 28 vuotta olen hiljaisuudessa nyyrännyt aamusta iltaan tätä eeposta, kertoi maisteri Aino Valli.

- On miellyttävää huomata, että Iitissä on kulttuuri-ihmisiä, jotka ajattelevat muutakin kuin mammonaa, Valli huomautti.

- Kulttuurin lomassa Iitissä on kuitenkin jotain sellaista, mitä en ymmärrä, tämä Tiltu-hullutus on sellainen. Se on minulle aivan vieras ajatus, hän sanoi.

Maisteri Valli kertoi ihmetelleensä murteen keruussa esille tullutta leikkiperinnettä, joka erityisesti miesten kohdalla oli yllättävän raakaa.  - Kun aikanani keräsin Iitin-Jaalan murteen, minua kummastutti miesten taitoleikkien vaikeusaste ja karskius, millä nuoria aloittelevia kohdeltiin, kun tarkoituksellisesti kehitettiin myös fyysisen kärsimyksen sietokykyä, kertoi Valli.

- Kun elin vuoden 1939 sodan, ymmärsin entisajan leikkijöiden viisauden: pehmeä, hentomielinen mies ei tässä maassa pärjää, on oltava karski, kärsimisaltis ja kärsimiskykyinen, jotta maalla säilyisi vapaus ja vaikeissa luonnonoloissa perheen elatus olisi turvattu.

Koska maisteri Valli ei päässyt osallistumaan Iitin itsenäisyyspäivän juhlan tunnustuspalkintojen jakotilaisuuteen, lähetti hän kuitenkin tervehdyksensä Helsingistä 25.11.1985:

Koska en terveydellisistä syistä voi matkustaa noutamaan itsenäisyyspäivänä annettavaa mitalia, pyydän näin lausua kiitokseni huomaavaisuudestanne: onhan se ensimmäinen tunnustus työstä, jonka vaatimasta ajasta Teillä voi olla vain hämärä aavistus. Se on vaatinut minulta vähintään 37.000 työtuntia + edestakaismatkat yliopistolle, jossa minulla oli lupa työskennellä yli aukioloaikojen. Näin on syntynyt opus, jollaista ei ole ainoallakaan muulla Suomen pitäjällä.

Minua on koko vastustentäyteisen työskentelyajan kannustaneet seuraavat tosiasiat: Koska opettajakautenani kärsin oppikirjan puutteesta ja sain raahata useita tieteellisiä opuksia kouluun valoittaakseni lukiolaisilleni äidinkielemme "syntyjä syviä" ja abstraktisanojen kehitysmekanismeja, Iitin-Jaalan opettajilta ja oppilailta tuleva opukseni poistaa tuon puutteen. Jopa elättelen toivomusta, että iittiläisistä ja jaalalaisista koululaisista kehityyisi Antti Sjögrenin seuraajia jatkamaan minun laillani kotiseudun tutkimista ja suomen kielen vaalimista. Omistammehan "suomen murteiden museon" arvonimen, koska murteemme on ainoana säilyttänyt mm. alkuperäiset possessiivisuffikset.

Apuna koko elämän kirjo

Tieto- ja kokemuspiiriäni on avartanut valtaisa oppaitteni esittämä mureaineisto: maa- ja metsätalous kaskiviljelyksestä, hiilimiiluista ja tervanpoltosta alkaen uittoihin ja kehittyneeseen viljelyyn, kartanoista alustalaisvaikeuksiin, karjanhoito vuohipukki-kele-ajoista lähtien, hevoset ("iittiläi tykkää hevosestah elämmen ku muijastah"), talkoo- ja Jaalan maksullinen kokousperinne, rakennukset "piilulainnehinee", monitahoinen miesten puutyöala, liikkuminen ja liikenne, markkinointi, köyhäinhoito, kirkko, kirkottamiset, papisto sakkareineen, lukkari ym., kankaankudonta ja naisten käsityöt alkaen iskennäisistä, sepän, räätälin, suutarin, ompelijan, myllärin ja myllyjen, lauta- ja lauttamiesten, jahtivoutien ja kuoharien sanavarat, metsästys, kalastus, kellojen teko ja valutyöt, satu-, laulu-, arvoitus- ja sananlaskuperinne, mitä rikkain leikki- ja taitotietous, nuuttimenot, jollaisia koko maassa vain Kalaksuessa, uskomukset, noidat, entumet, taiat, ilmanennusteet, luonto laajasti kasveineen, eläimineen ja pikkueliöineen, sairaudet, parannuskeinot, ihmisläheiset seurustelumuodot lämpimäisineen, päänkaapimisineen, vieraanvaraisuuksineen, pukeutusmistyylit, "muuli"  (= muodit), sisustuslajit, lasten kasvatus, avioitumistavat ja lähes viikottaiset 1800-luvun talonpoikaishäät, historialliset tiedot, esim. Pärhän omistajan upeasti pukema Hurtti-ukko vaunuissa Runebergin luo Porvooseen, ja valtava muu tietous, elämän koko kirjo kynttilöineen, savutupineen.

Sanastollinen anti parasta

Parasta on sittenkin Iitin- Jaalan sanastollinen rikkaus, ilmaisun verraton mehevyys ja synnynnäinen vanhanajan Kreikan taiteesta tunnettujen tehokeinojen mestarillinen käyttö, mitä en lakkaa hämmästelemästä, kun yli satapäinen opaskatras oli koulunkäymätöntä. Opukseni lopussa on muutama sivu tämän ilmiön selostusta, kustakin teholajista yksi esimerkki ja luettelo sanoista, joista asiasta kiinnostunut löytää runsaasti lisätodisteita.

Opuksessani on melkoisesti näyttöjä abstraktimerkityksen kehityksestä. Ensin esitän sanan konkreettisen merkityksen: keskustelen - kesustelen rohtimii = erotan paremmat rohtimet huonommista häkläämällä. Toisena on nuori abstarktoitunut merkitys sanoin keskustelemisesta.

Lottovoitto: olen saanut syntyä monitaitoisten, uurastavien, ratkiälykkäiden ja huumoria puheissaan viljelleiden, tyytyväisinä vaikeuksissaan kamppailevien iittiläisten ja jaalalaisten maailmaan. Näin tämä 28-vuotinen aherrukseni on kaikista ulkonaisista tekijöistä riippumatta tuottanut sisäistä tyydytystä ja nostanut tiheästi hymyn huuliin oppaitteni murrevirkkeiden ääressä vahvistaen tällä ilollaan myös heikkoa fysiikkaani.

Kunnioittavasti  Aino Valli  

(väliotsikot toimituksen)

 

Paikallislehti Iitinseudussa ma 8.7.1985

   

Iitin ja Jaalan murteenkokoojamaisteri Aino Valli: "Tulevaisuuden edessä minun ei tarvitse hävetä"

Kun vasta valmistunut maisteri Aino Valli hyppäsi 1920-luvun alussa polkupyörän selkään, ja kierteli Iitin ja Jaalan kylät ristiin rastiin viiden vuoden aikana keräten perinteistä paikkakunnan murretta, ei varmaankaan hän itse, saati sitten kukaan muu saattanut aavistaa, millainen elämäntyö tästä kehkeytyi.

Vielä tänäkin päivänä maisteri Aino Vallilla olisi murresanakirjansa kanssa painimista. Pohjois-Iitissä Vuolenkoskella Suomelan tilalla kesänsä viettävä lehtori Aino Valli ei kuitenkaan tänä kesänä pysty keskittymään sanakirjaan, sillä tilalla ei ole ketään auttamassa puutarhatöiden kanssa.

Suurin työ lehtori Vallilta on kuitenkin jo takanapäin. 4.300 yksipuolista ja 700 kaksipuolista A4-kokoista paperiarkkia on täynnä käsin kirjoitettua tekstiä; murresanoja, sanontoja, keskusteluja, arvostelua, vertailua. Sanoja, joita Aino Valli keräsi 1920-luvulla ja vielä myöhemminkin, on kertynyt yli 40.000 kappaletta.

Sanakirjatyö on tänä päivänä jo niin pitkällä, että käsinkirjoituksesta on saatu kirjoitettua painoasuun noin 1.000 arkkia.

Vuodesta 1957 lähtien lehtori Valli on koonnut sanakirjaa, eli lähes 30 vuotta on jo kulunut. Keruutyön ja kokoamistyön välissä on pitkä aikarupeama. Opettajantyönsä lomassa Vallilla ei ollut aikaa syventyä tähän vaativaan urakkaan, joten aikaa siihen heltisi vasta loma-aikoina. Vuonna 1969 lehtori Valli jäi eläkkeelle - ja paneutui täysin sankirjan tekoon.

Iitin ja Jaalan murteet ainutlaatuisia

- Saatuani opintoni päätökseen, yliopistoni pääprofessori Tunkelo patisti minut tämän murretyön kimppuun. Hän vaatimalla vaati minua lähtemään Iittiin ja Jaalaan keräämään murretta, koska se oli Tunkelon mielestä ainutlaatuista ja jo kuolemassa. Tänä päivänä olen oikein kiitollinen siitä, että hän pakotti minut lähtemään, kertoo Aino Valli.

- Työ oli hyvin vaativa ja murteita oli vaikea sanastaa, koska alue oli hyvin laaja. Saadakseni totuudenmukaisen kuvan murresanoista, minun piti kiertää eri kyliä ja selvittää sanaa; yhteen lähteeseen ei ollut uskomista. Minulle kertyi pitkälti toista sataa nimeltä mainittua murreopasta. Parhaimmat murteen hallitsijat olivat köyhiä torppareita, jotka eivät olleet käyneet koulua. Näin heidän murteeseensa ja tietoihinsa saattoi luottaa, oska mikään heidän tiedoistaan ei ainakaan ollut kirjoista peräisin, Valli selvittää.

- Koska heille ei tullut myöakään sanomalehtiä, oli heidän murteensa puhdasta viime vuosisadan murretta. Keräsin murretta olettaen, että se on hämäläismurretta, olihan Iitti ja Jaala ollut pitkään Hollolan alaisena. Murteenkeruumatkoillani törmäsin usein sanoihin, joissa oli vierasta karjalaista astevaihtelua. Pidin sitä kuitenkin asiaan kuulumattomana, enkä juurikaan merkinnyt näitä sanoja muistiin, kertoo Valli.

Herrat eivät onnistuneet

- Iitissä ja Jaalassa taloja kierrellessäni yleensä vieraat otettiin vastaan melko tympeästi. Kun menin sisään jonnekin taloon, sanoin ovelta hyvää päivää, ja saatoin joutua seisomaan siinä toisinaan niin kauan, että oli jo lopulta pakko istua. Sitten joku talon väestä murahti, että kukas olette ja millä asialla. Kun sitten kerroin, tunnelma lämpeni heti, ja talon väki saattoi tokaista, että siinähän te olette kuin sukulainen. En tiedä, olisiko professori Tunkelo minua matkaan laittessaan oivaltanut, että minulla olisi lahjoja puhua ihmisten kanssa ja saada heidät avautumaan luonnollisesti, pohtii Valli.

- Kävi nimittäin näin, että kun kerran vein kaksi professoria Jaalaan erään murreoppaani luo, eivät nämä herrat saaneet sanaakaan ulos oppaani suusta. Jälkeenpäin tämä opas sitten sanoi, ettei sitä nyt kaikille viitsi puhua, muistelee Valli.

Murteenkeruussa oma taktiikka

Aino Valli valitis hyvin tarkkaan ne henkilöt, oppaat, joiden kanssa hän kävi keskusteluja. - Usein pyrin siihen, että sain koottua kaksi - kolme opasta samaan porukkaan, jolloin sain aikaan keskustelua. Minun tarvitsi vain heittää sekaan kysymyksiä, ja nämä henkilöt sitten keskustelivat asioista keskenään. Se oli hyvin tehokasta ja antoisaa, kertoo Valli.

- Murteen keruun suhteen piti olla myös hyvin tarkka siinä, ettei johdattele haastateltavaa liikaa. Kun menin ensimmäisen oppaani luo, tein hänelle kysymyksen asiasta, en sanasta, esimerkiksi näin: "Miten te hoidite maata?" Tähän sain sitten vastaukseksi näitä murresanoja, kuten karhi ka kourapiikki. Seuraavalta saattoikin sitten jo kysyä, mitä te tiedätte karhista ja kourapiikistä, selvittää Valli.

- Tänä päivänä lähes kaikki tuolloin 1920-luvulla käyttämäni murreoppaat ovat kuolleet, yksi on enää elossa, jaalalainen Tyyne Salmi, ja hänkin on yli 90-vuotias. Nyt käyttämäni oppaat ovat kaikki toisen polven oppaita.

Kaikki johtaa Karjalaan

- Kun aloittelin sanakirjan kokoamista, tutustuin samoihin aikoihin ensimmäiseen Karjalan sanakirjaan. Tätä kirjaa lukiessani tuntui kuin olisi lukenut iittiä tai jaalaa, kieli- ja lauseoppilliset perustat olivat niin samanlaisia. Ryhdyin sitten tosissani kiinnittämään huomiota näihin yhtäläisyyksiin, kertoo Valli.

Vallille sysäyksen sanakirjan kirjoittamiseen antoivat iittiläiset, heidän innoittamanaan Valli alkoi koota kirjaa. Ohjeeksi eräältä professoriltaan Valli sai vaikean tehtävän: hänen piti tehdä poikkeuksellinnen sanakirja, jossa yhteen joukkioon kuuluvat sanat piti koota omiksi ryhmikseen.

- Ajattelin, että ei tästä kyllä mitään tule, tehtävä tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Muuta keinoa en keksinyt kuin sen, että ryhdyin vertaamaan keräämiäni murresanoja sukukieliin. Tässä yhteydessä sitten huomasin voimakkaan yhtäläisyyden karjalan murteeseen, ja aikani tutkittuani tulin siihen tulokseen, että Iitin ja Jaalan murteet pohjautuvat Karjalaan, johon on tullut virolaisia  aineksia ja hyvin vahva hämäläinen kerros sekä kerros ruotsia, sanoo Valli.

- Minulle on valjennut, että Iitin ja Jaalan murteissa on kielellisesti sellaisia muotoja, mitä ei ole missään muualla. Nämä ihmiset täällä ovat tunteneet olevansa kaikesta erillään, ja uskon, ettei tämä murre olisi muutoin säilynytkään, arvelee Valli.

- Huomattavaa on, että murteissa esiintyvä karjalainen vivahde ei ole lähikarjalaa, esimerkiksi Luumäeltä, vaan se on peräisin Laatokan Karjalasta. Kaiken, mitä olen tästä murteesta tutkinut, johtaa Karjalaan. Jopa minun on pitänyt muuttaa asennettani, sillä luulin olevani hämäläinen. Mielipiteeni oli kuitenkin muututtava, ja sekin kulki virolaisuuden kautta karjalaiseksi, Valli kertoo.

Uskomaton tietomäärä

Vaikka Aino Vallin murreoppaat olivat koulua käymätöntä, sivistystä saamatonta kansaa, ihailee Valli vieläkin sitä valtavaa tietomäärää ja puheen värikkyyttä, mikä heillä oli. - En koskaan lakkaa ihailemasta heidän laajaa tietämystään ja älykkyyttään, joka ilmeni huumorina ja loistavana kielellisenä rikkautena. He käyttivät mestarillisesti mitä useimpia kielikuvia. Heille se täytyi olla perittyä, jo veressä olevaa taituruutta, sillä mistään he eivät olleet voineet sitä lukea. Minä en pysty käyttämään millään niitä sanontoja vastaavalla tavalla, Valli tunnustaa.

- Ei pelkästään se, että he olivat mestareita kielen käytössä, mutta he tiesivät esimerkiksi luonnosta yhtä paljon kuin joku luonnontieteiden laudaturin kirjoittanut maisteri, ihmettelee Valli.

Vallin mukaan murteenkeruutyö pysyi aina tietynlaisisa raameissa. - Luulen, että myös siihen aikaan oli olemassa tietty miesten maailma, ikävine sanontoineen, hävyttömyyksineen ja ruokottomuuksineen. Mutta minä en niitä koskaan murretta kerätessäni kuullut, he säästivät minut niiltä jutuilta, Valli muistelee.

Paljon intoa ja huumoria

Maisteri Aino Valli on tehnyt Iiitn ja Jaalan perinne- ja murresanakirjatyötä omin voimin ja omin varoin. Aikaa työhön on kulunut ties miten paljon, sillä silloin kun Aino Vallilla oli todella aikaa keskittyä tähän puurtamiseen, hän saattoi hyvinkin tehdä ympäripyöreitä päiviä. Vallin työ ei ole mitattavissa rahassa.

- Kaikkein kärjistetyin esimerkki tästä työstä on varmaankin se, että saatoin käyttää jopa kaksi viikkoa jonkun sanan alkuperän löytämiseen. Loppujen lopuksi saattoi käydä niin, ettei tätä alkuperää löytynyt, kirjaan ei sille kohdalle tullut sitten muuta kuin sana, iittiläinen ja jaalalainen murreversio ja merkitys. Alkuperän kohta jäi tyhjäksi. Kahden viikon työ ei näkynyt missään, kertoo Valli.

- Koskaan tällainen epäonnistuminen ei masentanut minua. Otin asian aina huumorin kannalta, ja useimmiten nauroin koko tapaukselle. Enhän ollut menettänyt mitään muuta kuin omaa aikaani ja vaivaani, siitä ei muille aiheutunut harmia, miettii Valli.

Teoksessa on epätasaisuuksia

Suurin työ Aino Vallin perinnesanakirjatyöstä alkaa olla takanapäin. Vallin mukaan teoksesta tulee jokseenkin epätasainen, sillä pitkä aikaväli tekee tepposensa työhön, nykyaikaistuminen on jyrätä alkuaikojen tekemisiä alleen.

Kun kirjaa on koonnut lähes 30 vuoden ajan, on melkoinen työ saada alku- ja loppupäästä yhdenmukainen. Vuosien aikana on tapahtunut paljon, sanakirjatyön neuvot ja ohjeet ovat nykyaikaistuneet, oma arvostelukyky ja käsitykset ovat muuttuneet.

- Epätasaisuuksia työhön jää, mm. Kymen puolen vertailusanat ovat kokonaan pois kirjan alkuosasta, koska oivalsin vasta (joskus 15 vuoden jälkeen aloitettuani tämän työn) että Iitin ja Jaalan murteen pohja on Karjala eikä Häme. Tietystä osasta löytyy runsaasti Kymen sanastoa, toisesta kohdasta taas runsaasti Karjalan sanastoa. Nämä epätasaisuudet ovat tavallaan tahallisia, mutta niille jokaiselle on olemassa syynsä, sanoo Valli.

- Kun olen tehnyt tätä työtä, palaan aina sen mukana 20-luvulle. Tämän polven iittiläiset ja jaalalaiset ehkä eivät osaa arvostaa tätä työtä. He ovat osaavinaan puhua murretta, mutta eivät he osaa. Ehkä heidän on vaikea ymmärtää sitä. Vaikka tämä minun keräämäni murre on vanhaa, se on aitoa. Molemmat kunnat ovat olleet erityisen rikkaita kieleltään. Tämän valmistuvan murrekirjan arvo nousee vuosi vuodelta, ja sen tiedän, ettei minun tarvitse tulevaisuuden edessä hävetä!

Lähdeteos: Aino Valli, Iitin ja Jaalan etymologis-kansantieteellinen sana- ja perinnekirja, 1988

 Aino Vallille sanottua, kielenoppaiden kertomaa:

sivu

1934  Ku saap leuvavvaivooksistah rahaa.Kt (Kun kielenoppaalle annettiin 10 mk)

1776  Eikos toi ot turhaa tollai työ kuj joutavii kirjottaa. Kn. M.

2125  Kyl sin on luut lutoij ja pää mätän ennenko se sanastustyö on lopus. Kl.

2146  Ku se sanakirja on tol kal lypsettävä, nii se on kova homma. Ma. Kn.

2196  Sanastaja löpisyttää meitil kaikkii. U. Kn.

 " "     Vanhaisäntä sanastajalle: Kaikkii sell lörötöksii sie viittit kuulla. Kj.

2616  Kaikkii miä olem puhunnum muj jos näist elesvastoos tulee, niim miä nyletän sin. (sanastajan) Kj.

2222  Älä nyp pap pahaksens ku mie tuan  tän neitin (A.Vallin) sinulle ottaa tietoi maaheinist, ku mie en kaikkii muista. K.

2248  Kylhäm miä maisterist niiv viisahan elävän tiän kum miä puhuj ja näytän asijat paikalliiseks. M.

"" ""  Maister huuhtois nyv velel sisuksijah, kehotti vanhus saatuaan tarjottavan pöytään. M.

2810  Jo siä tyttöpaha nyt työn ittelles keksit. Kn.

2978  Ihlan tää pitkästyttää tälläi istumiin kiälenoppahan. U.

2985  Kyl maister pitää  minuu uskoman ku apulaispappii, mitä miä en tiälä, ei sit muijakah tiälä. M.

3060  Sanosin sanojai/puhusim puheitai/muk ku on tyttärentytär viäl naimata. (Ei halunnut vielä kertoa) Kj.

3230  Kirjotattev viäl suurer raamatun näist tietoloistanne. Kj.

3431  Opas kertoo kasken jälkipoltosta eli roitovelemiisest:Ja siit oltii mustii ku piköljyäijät. Ei sit noih hianoi oltuk ku tyä.Senko kirjoitteletter roitovelemiisii. Kn.

3365  Toi likka joka paikkah ehtii, otti kuvan riihelolostkih. Joka paikashaa tot typ  riiheloloo näkee, sitäs sit kuvaa! M.

3584  Vai iittiläi ihlan oletten. No ettehhän tyä siit kaukaa olekkah, ihlan tyä oletten saatavist. (Parin kylän päästä.) Hk. N.

3706  Annas siä maisterir reisutan nääs; eihän sit nuaremmil vuaroo oliskah jos sit vanhat aina seuhtos. N.

3717  Aina se vaa talvee piisoittaa, että maister pääsee nuuttii kuvaah. Kt.

3833  Myä täs sanottih, että maisteri se pyärineh mennäs suikkas. M.

3855  Ei sunkah maister häistä pois jää ? M.

3840  Onkos majister nähnys sukkajalkaa hevoist ? M.

3909  Kielenopas  sano:Suunkaupallehham miä olen tännel lähtenny, soittamaa suutain.

4017  Kylhän siin sanostukses takkuvoimiist viäl on ennenko läp on. M.

4135  Kun nym maister meitit tiällen näyttää (opettaa monivartisen kankaan sidonnan), niin kyl myä siit kulotah. T.

4143  Sanovat maisterinkih siäl tiikis rypönneh. M. (Kuraisilla karjapoluilla)

4150  Jo olet tikohoh joutunnu sano vanhus nähdessään sanaliput M.(Tiko = pula)

4181  Saapkos näiv vanha ukko toivoom maisterilleh hyvää matkaa ? M.

4269  Turham päiteh tekee tollaitiist (sanastus) tyätä. Kt.

4277  Eikos sin tul kätens turraks tost kirjottamiisest ?  Kt. Al. 

4283  Kyl se (sanastaja) nyt tutieeraa sinult kaik mitä tiälät. M.

4285  Tollasten tunkkahijen (heinämätäs) tählen näkee vaivaa sanastaja. Vks.

4422  Jos se kipiä jalka ärtyy, ku siä olet vajellellun niih hurjast polkupyäräl kahlem pitäjäv vanhuksii puhuttelemas. K.

4519  Nym miä teitilt kysyn yhtä asiaa, mu ei maisterin tarvittes sih vastata, jos ei usko minuh niim pal. M. Uskaltaako näit puhuuv, vaa joutuuko vastaamaa sanasa ? P.

4570  Kyl sit huammenkih tullas sopii, vaikka onkih leipomisii.(ja tupa torpassa pieni) Siirtää verkkorenkun tonnemmaks, että sovitten täh ukov viäreh, että siit oikein näkee täv verkonkulun. Kt. J.Helenius.

4583.  Eihän siit velemmaistamisest (vesi on jo kupissa) nym mitäh tuk ku ei kirjotos lopu- kuivettuu se ves kaik hiiteh siit kupist. M.

4734  No kyl sin on otettava voileipä mukahais, hullukos sie olet. Kukas nyl lähtee näläs hyppii kaikkii sylämmaan torppii. Kj. U. Kn.

4770  No kuinkas sinul ol hyvä vyöri sanojen keruus ? M.

4793  Pilettäist vähä välpäätäkih, ettei koko aikaa sanasteta. M.

4814   Enhää mie sit, enhää mie vois sinutella. Työ oletten työ, työ oletten sen teitittelyv väärtti, paljo isomp ihmiin ku mon muu. Kn.

4865  Älä nyv viäl lähle. -Joham mie  ny olen ähelmäi (kauan) istunnukkih- johan sie  ähelmäns olit kirjottankkih. Kt.

4850  Onkost maister nähnys savpiippuu ? Ennen sil tupakkaa poltettih. Ja se ol sit äkkinäi se vars poikki meneh. Sit ol sellai sanamparskih, että menee poikki ku savpiippu Porvoos. M.