Lehmien nimiä
Sivu 1872 Koskipääm mummu sano enneh heilläh olleh viikompäivijem nimet lehmill: Mansikki, Tiistikki, Kestikki, Torstikki, Perjai(n), Laukkai(n), Sunnai(n). Muita yleisiä lehmän nimiä:
Annikki, Hallain, Hiilikki, Heluna, Ihana, Ilola, Juhlai(n), Karjain, Kaunikki, Keisarinna, Kirjai(n), Kultai(n), Kultaruusu, Kunilla, Kyllikki, Kyytäi(n), jos lehmällä oli kyytöselkä, Lahja, Laura, Lemmikki, Liena, Liinai(n), Lilja, Lumikki, Lumme, Lystikki, Läsä-Ulla, Maatikki, Mampselli, Mansikki, Marjai(n), Merilla, Mettikki, Mielikki, Mustakorva (korvien laadusta riippumatta), Mustikki, Neito(in), Nyyrikki, Omena, Onnikki, Paarmai(n), Palmui(n), Piaano, Peilai(n), Peilikki, Peurai(n), Pienikki, Piirikki, Pilkkai(n), Pimpula, Punakorva (korvien väristä riippumatta), Punikki, Pöölikki, Reivinna, Riikuna, Ristikki, Rusina, Ruustinna, Ruusu, Solker, Somerikki, Tammikki , Tarhai(n), Tellervo, Toimikki, Tokka, Tummikki, Tuomenkukka, Tählikki, Ulla, Ulpukka, Unelma, Unetar, Unikki, Viikuna, Viljai(n), Voitikki, Ystävä. Pärhäss (=Perheniemen kartanossa) ol toistasataa lehmää ja niillä myös ruotsalaisia nimiä.
Lehmän hoitoon kuuluvia taikoja:
Ku lehmii ulos laskit(ensi kertaa keväällä), pantih kananmunat kynnyksen alej ja ennen ko kellot kaulah pantih, lennätettih niit kelloja kolmek kertaa tuvan toton ympär, oik savutorven ympäri vinnillä.
Ja vappum pit paimen käyläk karjetas härämmunat koittamas, muuten ei kelvannup paimeneks; pit mennä kyynys silmät karjettah ja ulos. Se meinas, että linnumpesii kesäl löytäs.
Ja viikateh pantih karjetan ovem päälle, ettei painajai olis uskaltant tulla.
Ei pitäm mennäk kyläh karjatast, pit mennä ens talon tupah, ettei onnee pois vienny.
Kyl niist noitumiisist ol ennem pal vaivaa: Pit heittääs se nuora millä tuotii lehmä taloo kiukaim perille, ettei karannul lehmä silet tai korento pit heittääl lehmäj jalkoihik ku karjettaa vei.
Ailoist ja vittaksist
Ennen ruukattih pellonaitoi. Nykyveh ku pellot ei jo ailois, ei saa elävii ulos. Paikotellen ailat mem maah ja välist aitah tul laukku kum aita men rikki.Kolmen seiväsparin ailaksist tehtih tavallii viistoaita. Ens on sarikka, siit seiväspuu, siit riuku vähä isomp seiväspuuta, siit hirs. Ennen ol pisteh aita jyrkempää, pystysuista aitaa, kolmen seiväsparil läp vietih ailasrivi. Rehtoailass ov vaakasuorass ailakset. Rehto =keskeytymättä yhdensuuntaisena kulkeva aidanpala. Se on tehtävä se aitarehto taas sinnej joenrantah. Aitarehto tehläh aina vähä viisto, ettei pahat lehmät osa mennä. Rehtoailan uulemp nim on riukuaita. Kuusiset ailakset on kaikk vahvempii. Ailashaapoikih kaalettih, katajoi ja petäjii. Miehet ol ailasmettäs, hakvat ailaspuita ja vittoi.
Vitsas on katajasta tai pajusta kierretty side, jolla aidan seiväsparit nijottiin määräetäisyydelle toisistaan. Vittaksijen päälle asetettiin ailakset aidoissa. Vittaksii oli aidoissa kolme, ne kiertävät seipäitänsä kahdeksikon muotoisessa sykkyrässä. Ku kuusisev vittan kans ailan tek nii kesti miehen ijäm muh huonon ailantekijän kaatu aita perää! Seipähät pit lyölä ittehens päi kallelleh. Siit ku ailakset panee, siit tulee seipähät suorah, mus suorat menee kallelleh. Ku lailunaitoi tehtih, (pellojjakajii), nii pajuvittal tehtih, mur raja-ailavvittat tehtih katajast, kuusempujoist ja haulotuist kuusenoksist, haulottih tulil.
Ku pyykkii tehtih, nii ailoillen ne vaatteht lyötih. Siihää nyt on ailallii lankoi! sanottih ku lankoi kuivateltih. Kaik pellot ol ailois. Raja-aitoi aitailvat. Ennen se ol aina erinäisess ailas se riittarha (riihitarha). Siankarsina ailattih, lammashaka ja hevosaitoos. Ailanselälle pantih kuivah potaativvarret. Jos saravvieres ol aitaa, nii pantih heinää aitahaasijalle, kakspuoliset kaurasitomet ja.
”Tuppaa ku sika ittejäh ailarrakoh.” s.125
Aino Valli: Iitin ja Jaalan etymologis-kansantieteellinen sana- ja perinnekirja 1-4, s.122-127, 1122, 3421,4722
Julkaistu Iitinseudussa 15.04.2010
